Viljelyyn sopivia puulajeja

Suomessa menestyy yli 80 havupuulajia, joista vähintään puolella voidaan katsoa olevan taloudellista käyttöä. Varsin monet lajit sopisivat ilmeisesti myös joulupuiksi. Kotimaisella metsäkuusella on perinteisesti ollut valta-asema suomalaisessa joulussa. Tämän seurauksena muiden lajien soveltuvuudesta joulupuu- tai havuviljelyyn on kertynyt vasta hyvin vähän tietoa. Ilmasto ja viljelypaikan kasvuedellytykset luovat pohjan lajivalinnalle. Kysynnän mahdollisen muutoksen ennakointi on varsin haastavaa pitkästä kiertoajasta johtuen.

Joulupuiden kasvatukseen sopivia puulajeja ovat muun muassa kotimainen metsäkuusi, serbiankuusi eli omorikakuusi, okakuusi, mustakuusi, palsamipihta, lännenpihta, siperianpihta, douglaskuusi, ja kotimainen mänty. Joulupuukirjassa on esitelty seikkaperäisemmin ja kattavammin eri havupuulajeja. Kirjaa voi tilata suoraan joulupuuseuralta tai Metsälehden kustantamon kautta.

Kotimainen metsäkuusi (Picea abies) on perinteinen joulupuu kuusen luontaisilla kasvualueilla. Metsäkuusi menestyy lähes koko maassa. Metsäkuusi on viljelyvarma, kun käytetään paikkakunnalle sopivaa alkuperää. Lisäksi tuhoriskit ovat melko vähäiset. Kasvupaikkana olisi oltava kivennäismaa, joka rehevyydeltään vastaa vähintään mustikkatyyppiä. Hallaa voidaan välttää sijoittamalla viljelys rinteeseen tai verhopuuston suojaan. Kotimainen kuusi kestää hyvin muotoiluleikkausta ja lisäksi taimet ovat edullisia. Samoin kasvatusteknisesti metsäkuusi on varmastikin kaikkein helpoimpia joulukuusilajeja. Kotimaisella metsäkuusella on myös vankka kannattajakuntansa.

Serbiankuusi eli omorikakuusi (Picea omorica) on Etelä-Suomessa yleinen koristepuu ja yleisin joulukuusenviljelyssä käytetty ulkomainen puulaji. Serbiankuusen suosio perustuu kapeaan ja säännölliseen kasvutapaan. Neulasten alapinnan hopeahohtoisuus tulee kauniisti esille, kun puu tuodaan sisälle. Neulaset pysyvät myös paremmin kiinni kuin kotimaisessa metsäkuusessa. Kävyt, joita saattaa esiintyä jo nuorissakin puissa, ovat myös koristeellisia.
Serbiankuusen kasvupaikkavaatimukset muistuttavat pitkälti metsäkuustamme. Istutuskuoppia ei tulisi tehdä, koska laji on herkkä talviaikaan juuristossa seisovalle vedelle. Serbiankuusta voidaan viljellä noin Kokkola-Lieksa linjan eteläpuolella. Paikalliset olosuhteet, kuten pienilmasto, vaikuttavat menestymiseen kuitenkin enemmän. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä tärkeämmäksi muodostuu pienilmaston merkitys.
Ominaisuuksiltaan omorikakuusi soveltuu hyvin joulukuuseksi: Sitä on helppo leikata ja sen olemus on pörröinen ja tuuhea. Serbiankuusen havu soveltuu sidontaan ja havuköynnöksiin. Sen paksut ja tylpät neulaset eivät pistele ja varsinkin oksien kärkien neulaset ovat voimakkaan hopearaitaisia. Säännöllinen ja maahan asti ulottuva latvus tekee serbiankuusesta näyttävän koristepuun.

Douglaskuusi on Pohjois-Amerikan länsiosissa yksi yleisimmin käytetty joulupuulaji. Jo nuorena nopeakasvuinen puu saadaan leikkaamalla tuuheaksi. Douglaskuusen oksarakenne ja neulastyyppi vaihtelevat runsaasti. Täten havujen käyttöarvossa saattaa esiintyä suurta hajontaa. Douglaskuusi kasvaa parhaiten ilmavilla rinnemailla. Douglaskuusen suurin uhka, varsinkin laajoilla peltoaukeilla, on kevätahava.

Okakuusen neulasten väri vaihtelee yksilö- ja metsikkötasolla erilaisista vihreistä hopeanharmaaseen. Euroopassa on viljelyyn valittu lähinnä hopea- tai sinisävyisiä lajikkeita. Hopeakuusi on kauppanimi okakuusen sinertäville yksilöille. Hopeakuusi on eräs eniten viljelty joulukuusi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Neulanterävistä neulasista johtuen kauriit eivät syö sen oksia.
Kostea kasvupaikka ei sovi okakuuselle. Suurinta haittaa on aiheuttanut muiden puiden varjostus. Heinän seassa alaoksat kuolevat hyvin nopeasti. Karistetaudit ovat vaivanneet Metlan viljelmiä niiden perustamisesta lähtien.
Okakuusen siniharmaita lajikkeita on käytetty koristepuina serbiankuusen ohella selvästi enemmän kuin muita ulkomaisia kuusilajeja. Okakuusi on varsin täyteläinen ja sopusuhtainen jo alle metrin mittaisena. Okakuuselle kasvaa joulukuusikokoon vartuttuaan hyvin jäykät oksat.

Mustakuusi kasvaa Pohjois-Amerikassa pääasiassa vain korpimaisilla soilla, mutta mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä enemmän mustakuusta tavataan myös kangasmailla. Mustakuusi on menestynyt hyvin jopa Pohjois-Suomeen perustetuissa istutuksissa.
Mustakuusen latvus on kapean kartiomainen ja usein poikkeuksellisen tiiviskasvuinen. Joulukuusikokoisena mustakuusi ei vielä ole vanhempien latvusten veroinen, mutta lajia on kuitenkin tarvittaessa helppo leikata. Mustakuusi tekee käpyjä säännöllisesti ja runsaasti. 
Mustakuusi vaatii nuorena runsaasti valoa. Joidenkin viljelmien huono menestyminen on saattanut johtua kasvupaikan kuivuudesta. Tiheän ja melko säännöllisen latvuksensa sekä hitaan kasvunsa takia mustakuusen koristekäyttöä voisi lisätä erityisesti Pohjois-Suomessa.

Palsamipihta voidaan pohjoisen alkuperänsä takia kasvattaa Pohjois-Suomessa asti. Latvus on leveähkön kartiomainen, harvahaarainen. Palsamipihta ei ole ahavanarka ja tarvitsee tilaa sekä valoa. Kasvupaikasta riippuen useimpia pihtalajeja kiusaa pihtakirva. Monet maassamme kasvavat pihtaviljelmät sisältävät yleisesti lajiristeytymiä. Pihdat uudistuvat luontaisesti varsin hyvin, joten luonnontaimiin pohjautuvaa kasvatusta olisi kiinnostava kokeilla myös meillä.

Metsämäntyä on käytetty perinteisesti Pohjois-Suomessa joulupuuna. Mäntyä viljellään yleisesti joulupuuksi ulkomailla ja varsinkin Yhdysvalloissa, jossa se on yleisin viljelypuu. Lajin etuina pidetään nopeata kasvua, helppoa leikattavuutta, joustavia kasvupaikkavaatimuksia ja hyvää kuivuudensietoa. Mänty ei normaalisti tee välioksia vuosikasvainten väliin, joten riittävä tuuheus saadaan aikaan vain voimakkaalla leikkauksella. Männyn etuna on kuusta parempi neulaspito sekä se, että laji lähtee kasvuun ilman istutusta seuraavaa juromista. Männyn taimia on myös hyvin saatavilla edulliseen hintaan.