Joulupuuseura ry

Esittely

Tulosta

Joulupuuseura ry:n tavoitteena on edistää joulupuiden ja koristehavujen kasvatusta ja markkinointia.

Joulupuuseura ry perustettiin Lopella vuonna 1991. Ammattimainen viljely sai vauhtia seuran perustamisen myötä. Seuran keskeinen päämäärä on alusta asti ollut alaan liittyvä tiedotus- ja opetustoiminta. Seuran aktiivisuuden varassa on vielä tänäänkin uusien jäsenten opastaminen ja kasvattajatiedon kartuttaminen.

Metsänkorjuun koneellistuminen on vähentänyt latva- ja harvennuskuusten tarjontaa joulupuumarkkinoilla ja toisaalta kaupungistuminen on lisännyt ostokuusten tarvetta. Joulupuiden viljelijät pyrkivät vastaamaan tähän lisääntyneeseen kysyntään kotimaisella tuotteella.

Suomessa arvioidaan olevan noin 600 viljelijää ja kohtalaisen suuri joukko maanomistajia, joille kasvatus on harrastus. Seuran jäsenmäärä on vaihdellut noin kolmen ja kuuden sadan välillä. Kaikkiaan kasvattajia lienee tuhatkunta. Alalle tulee jatkuvasti uusia joulupuiden kasvattajia ja jo alalla olleet lisäävät kasvatusalaa. Toisaalta, osa vanhemmista viljelijöistä luopuu sillä kuusten tuotantoon liittyy fyysisesti vaativia toimia. Ala keskittyy ja ammattimaistuu, mutta tilaa on myös uusille yrittäjille.

Joulupuita kasvatetaan tällä hetkellä noin tuhannella hehtaarilla ja kasvamassa on kolmisen miljoona puuta. Joulukuusia viljellään pellolla, metsämaaksi rekisteröidyllä pellolla, metsämaalla, sähkölinjoilla ym. alueilla. Viljelmiä on sekä omalla että vuokramaalla. Eniten kuusia kasvatetaan ja myydään Etelä-Suomessa. Pääsääntöisesti tuotto on metsätalouden pääomatuloa. Joulukuuset eivät sisälly minkään tuotantotukijärjestelmän piiriin.

Joulupuiden kasvattamista tukeva tutkimus Suomessa on valitettavan vähäistä. Metsänjalostussäätiö perusti koeviljelmän Lopelle, mutta tutkimus jätettiin kesken. Markkinatutkimukset sekä joulupuuntuotannon taloudelliset perusteet ovat selvittämättä. Muutamia suppeita opinnäytetöitä alalta on tehty.

Suomessa kuuset päätyvät markkinoille jokaisen viljelijän omien myyntikanavien kautta. Kasvattajilla on omia myyntipaikkoja tai puut myydään jälleenmyyjille. Jonkin verran viljelmät jäjestävät myös kuusenhakuretkiä. Joulupuuseuran kotisivuilla on syksyllä osto- ja myyntipalstat, joilla on mahdollisuus ilmoittaa kauppaeristä. Seuran tavoitteena on, että hajallaan olevat yksittäiset myytävät erät löytäisivät ostajan ja toisaalta suomalaista joulupuuta löytyisi sitä haluaville.